Menu
“Ei meidän Viljo nyt semmosta” – No eihän tokikaan, ei meidänkään. Mutta jos kuitenkin arjessa kohtaatte sellaisia haasteita kuin päälle pomppiminen, hihnassa vetäminen tai räyhääminen, eroahdistus, sohvien ja seinien syöminen, tai ihan vaan se ettei Viljo osaa istua tai makoilla pyynnöstä… Silloin kannattaa teidän Viljon kanssa lähteä piipahtamaan meidän käytöskurssilla.
Hihna kiristää? Onko lenkillä käyminen nykyään pakkopullaa? Koira rähisee muille?
Tällä kurssilla tutustutaan hallitusti ja rauhallisesti erilaisiin harrastuslajeihin, kuten esimerkiksi rally-tokoon, näyttelyihin ja hajuerotteluun. Voit myös esittää oman toiveesi mikä harrastuslaji juuri sinua kiinnostaisi! Samalla vahvistetaan omistajan ja koiran suhdetta ja yhteistyötä.
Hinta 135 € (sis. ALV 24 %) / kuusi kurssikertaa
Hintaan sisältyy käytännön kertojen lisäksi kouluttajan tuki ja apu koulutuksen aikana
Muistiinpanot koulutuskerroista eli jokaisen koulutuskerran jälkeen sähköpostiin tulee muistiinpanot sen kerran asioista.
Kurssille voivat osallistua terveet ja rokotetut koirat. Juoksunartut voivat osallistua housut jalassa. Kurssille otetaan vähintään 3 koirakkoa, jotta kurssi pystytään toteuttamaan ja maksimissaan 4-6 koirakkoa. Tällä taataan jokaiselle henkilökohtainen ja koirakohtainen opetus.
Onko sinulla maalaiskoira, joka tarvitsisi apua kaupunkikäytökseen? Tai onko sinulla kaupunkikoira, joka tarvitsisi vahvistusta kaupunkiolosuhteissa kulkemiseen? Tai koira, jota muuten vain haluaisit tutustuttaa kaupunkiympäristöön hallitusti ja saada samalla neuvoja. Silloin tämä kurssi on juuri teille. Tällä kurssilla keskitytään omistajan ja koiran suhteen vahvistamiseen kaupunkiympäristössä sekä tutustutaan uusiin tilanteisiin hallitusti.
Hinta 125 € (sis. ALV 24 %) / kuusi kurssikertaa
Kurssille voivat osallistua terveet ja rokotetut koirat. Juoksunartut voivat osallistua housut jalassa. Kurssille otetaan vähintään 3 koirakkoa, jotta kurssi pystytään toteuttamaan ja maksimissaan 4-6 koirakkoa. Tällä taataan jokaiselle henkilökohtainen ja koirakohtainen opetus.
Tuntuuko sinusta, ettet ole vielä valmis kurssille muiden koirakkojen kanssa? Tässä tapauksessa ota yhteyttä, niin sovitaan yksityistunnista teidän kanssanne.
Missu Lehtinen
missu@tinttimaisterin.fi
040 7421 907
Olen äitiyslomalla 5/2024 lähtien, parhaiten tavoitat whatsapp-viesteillä tai sähköpostilla. Äitiysloman aikana en vastaa puheluihin lainkaan. Vastauksissa viivettä.
Toimitilamme löytyvät Ilmajoen Tuomikylästä, osoitteesta Tuohimontie 9 (laita navigointiin Ritolantie 409). Paikalle on opasteet ja muista laittaa navigointiin osoitteeksi Ritolantie 409 (Tuohimontie kääntyy tästä).