Me

Alla hieman esittelyä itsestäni ja siitä, miten päädyin tekemään töitä koirien kanssa. Lisäksi löydät esittelyn meidän koko laumasta. 

Tervetuloa oppimaan meidän kanssa! 

MISSU LEHTINEN

Missu ja sesse

Olen Missu Lehtinen (os. Huunanmaa). Olen lähtöisin yrittäjäperheestä pieneltä paikkakunnalta, Isojoelta. Olen ikäni kasvanut koirien kanssa ja olinkin 2-vuotias, kun kotiimme tuli ensimmäinen käyttölinjainen labradorinnoutaja, Roosa. Roosa oli aina siellä missä minäkin ja sinetöikin kohtaloni koirataipaleella jo tuolloin. Olin niin sanotusti aikaani edellä, koska kuvasin jo silloin videokamerallamme “Koirakullat”-sarjaa. 

Kouluttajana suosin koulutusmetodeina positiivista vahvistamista ja koiran omaehtoista tarjoamista. Voidaan käyttää myös houkuttelua. Kiinnitän koulutustilanteissa myös huomiota koiran omistajiin, ja osaan kertoa apuja myös omistajien reagointeihin ja tapoihin, joita he ei välttämättä itse koulutuksen yhteydessä huomaa tekevänsä. 

Kouluttajana olen rauhallinen, rehellinen ja pyrin ilmaisemaan asiani kauniisti ja kehittävästi. Liian monista koulutuksista olen itse lähtenyt itku kurkussa, joten en todellakaan halua olla vastaavanlainen kouluttaja. Tästä päästiinkin siihen, miksi haluan, että meidän koirakoulu on matalan kynnyksen koirakoulu ja avoin ihan kaikille koirakoille taustoihin katsomatta.

Tavoitteenani on tarjota erilaisia koulutuksia kaikenrotuisille koirille, mutta erikoistua etenkin noutajien koulutukseen. Minulle on tärkeintä, että jokainen koiranomistaja löytää juuri itselleen ja koiralleen sopivan kouluttajan, vaikken se olisikaan minä. Jokaisella kouluttajalla on oma tyyli ja vahvuudet.

Koulutus:

  • Koirahieroja 5/2021 (Kauhajoen Evankelinen opisto)
  • Koirien Jäsenkorjaaja 10/2022
  • Metsästyskortti

Tällä hetkellä:

  • Suoritan Ilmajoen Sedussa Eläintenkouluttajan ammattitutkintoa

Muut suoritetut koulutukset/kurssit mm.:

  • Kasvattajan peruskurssi
  • Pennun kehittyminen
  • Koiranpennun sosiaalistaminen ja koulutustarpeet
  • Tuloksellinen etsintä
  • Metsästyskäyttäytymisketju ja hyvinvointi
  • Nouto ja luoksetulo
  • Pysähtyminen ja paikallaanolo
  • Metsästyskoiraohjaaja-koulutus
  • Noutajan peruskoulutus
  • Lintukoirien kognitio
  • Hallintaa kiihkeyteen
  • Koiran lämmittely ja jäähdyttely
  • Koiran luusto – yleisimmät nivel- ja selkämuutokset
  • Urheilukoiran lihashuolto
    Lisäksi olen käynyt koirieni kanssa monia kursseja liittyen pentujen koulutukseen, koiran anatomiaan ja käytökseen, mejä-koulutuksia, nome-koulutuksia, rallytoko-koulutuksia ja dobo-koulutuksia, jne.
Tinttimaisterin koirat

KOIRAPARTIO

Monien rakkaiden ja merkittävien koirien jälkeen meidän koirapartio koostuu tällä hetkellä neljästä näyttelylinjaisesta labradorinnoutajasta. Vanhin on musta uros, hänen jälkeen partio on lisääntynyt kolmella nartulla (ruskea, musta, ruskea). Vaikka oma partioni koostuukin noutajista, olen saanut auttaa hyvin monen rotuisia ja eri-ikäisiä koiria heidän erilaisissa haasteissa niin lähipiirissä kuin asiakkaidenkin osalta.

“Tärkeintä minulle on se, että tekeminen on mukavaa sekä koiralle että ihmiselle. Näin oppimista tapahtuu vähän kuin vahingossakin.”

Olette erittäin lämpimästi tervetulleita tutustumaan meidän koirakouluun ja koirahierontaan!