Menu
Joskus koiranomistaja kohtaa hetkiä ja tilanteita, jolloin toivoisi jonkun toisen, koirat tuntevan henkilön olevan apukätenä. Joskus voi tulla eteen esimerkiksi hankalia eläinlääkäriaikoja, joihin ei itse syystä tai toisesta pääse paikalle, mutta koiran vuoksi aika on tärkeä varata.
Minä voin olla teille se henkilö, jonka käsiin voit näissä tilanteissa luottaa oman rakkaimman koirasi.
Tuntuuko joskus siltä, ettei eläinlääkäristä meinaa löytyä juuri sinun kalenteriisi sopivaa aikaa? Tällöin voit kääntyä minun puoleeni ja voin huolehtia puolestasi eläinlääkärikäynnistä koirasi kanssa.
Väistämättä eteemme tulee joskus hetki, jolloin paras ystävämme on päästettävä viimeiselle matkalle. Joskus se voi olla itselle ylitsepääsemättömän vaikeaa ja silloin minä voin olla sinulle se henkilö, joka saattelee parhaan ystäväsi viimeiselle matkalle, pitäen hänen tassustaan kiinni viimeiseen saakka.
Joskus omistaja itse saattaa olla eläinlääkärikäynnistä hyvin jännittynyt ja pelkää, että oma jännitys siirtyy myös koiraan. Silloin on ihan hyväkin pyytää vähän apua tilanteeseen, jolloin kokemus on sekä omistajalle että koiralle mielekkäämpi.
Uudet toimitilamme löytyvät Ilmajoen keskustan tuntumasta, osoitteesta Nikkolantie 109. Paikalle on opasteet ja voit laittaa osoitteen navigointiin.