Menu
Väistämättä eteemme tulee joskus hetki, jolloin paras ystävämme on päästettävä viimeiselle matkalle. Joskus se voi olla itselle ylitsepääsemättömän vaikeaa ja silloin minä voin olla sinulle se henkilö, joka saattelee parhaan ystäväsi viimeiselle matkalle, pitäen hänen tassustaan kiinni viimeiseen saakka.
Joskus meidän eteemme tulee aika, jolloin on luovuttava parhaasta ystävästä ja saateltava hänet sateenkaarisillalle tai vihreämmille metsästysmaille. Sinne, missä on aina herkkuja saatavilla, missä on loputtomiin tennispalloja, missä on mahdollisuuksia kaurisjahteihin aina kun haluaa ja missä on kavereita paljon jo odottamassa.
Osa lähtee yllättäen, osa vanhana, osa jo kovin nuorena, osa sairauden uuvuttamana.
Myös minä olen joutunut saattelemaan ystäviäni lepoon ja se ei ole helppoa. Ei todellakaan. Mutta kun se on ohi, se helpottaa.
Jos koet, että et pysty itse viemään koiraasi viimeiselle matkalle, minä olen täällä teitä varten. Kuljetan koiranne eläinlääkäriin ja olen pitämässä hänen tassustaan kiinni viimeiseen asti. Eläinlääkäristä hänet hoidetaan sitten eteenpäin tuhkattavaksi tai mihin ikinä päädyttekin. Voin auttaa myös uurnan valinnassa, jos se tuntuu itselle vaikealta.
Hinta 60 € / koira.
“Mieti millainen maailma olisi, jos ihmisillä olisi sydämet kuin koirilla.”
Uudet toimitilamme löytyvät Ilmajoen keskustan tuntumasta, osoitteesta Nikkolantie 109. Paikalle on opasteet ja voit laittaa osoitteen navigointiin.